NELJÄ TUULTA – Kesäkauden avajaiset

Neljä tuulta kutsuu kesäkauden avajaisiin
Sammattiin pe-la 16.-18.6.2023 !

Neljän tuulen yhdistys avaa kesäkauden rennon yhdessäolon, tanssin, virkistävän uimisen ja saunomisen merkeissä.
Tule nauttimaan kesästä yhdessä ystävien kanssa. Tai ehkäpä innostut esittämään omaa ohjelmaasi! Ilahduta meitä lauluilla, runoilla, tarinoilla tai vaikka taikatempuilla.

Laituri on vapaa esityksille! Tai nauti vain olostasi ystävien rennossa seurassa ilman mitään esityspaineita. Huumaaviin tanssinpyörteisiin meidät johdattelee la klo 17-19 Dj Raisa Ananda, jonka Dj-setti sisältää pääosin tanssittavaa etnistä musiikkia. Alla tietoa enempi Raisasta.

Avajaiset käynnistyvät pe 16.6. klo 16 ja päättyvät su 18.6. klo 14.
Tule paikalle omin eväin ja vietä siellä vaikka koko viikonloppu.
Kahvin- ja teenkeitto sekä ruuan valmistus itse on mahdollista.
Mukaan siis omat petivaatteet ja ruokailuvälineet lisäksi tarvitset sauna- ja uimavarusteet. Rumpu tai muu oma soitin tietysti myös mukaan yhteisrummuttelua varten!

Neljän tuulen jäsenille yöpymismaksu omin petivaattein koko ajalta sisämajoituksessa 50e ja teltassa 15e.

Viileät kevätsäät ovat vihdoin väistymässä ja pääsemme toivottavasti nauttimaan kesäisistä aurinkoisista säistä pitkin kesää.
Toivotaan mitä parhainta säätä myös kesäkauden avajaisiin, joita kutsumme kaikkia Neljän tuulen ystäviä viettämään pe-su 16.-18.6.2023 Sammattiin.

Osoite: Uuden tulen keskus, Haukantie 471, 09220 Sammatti.
Ilmoittautumiset pe 9.6.2023 mennessä
yhteys(at)fourwinds.fi
tiedustelut tekstiviestillä
pj Gitta Olenius 040 5070053

***
Dj Raisa Ananda

Raisa on tietoisen tanssin edelläkävijä Suomessa. Hän aloitti Sisäisen tanssin työpajat -92. Hän on kouluttautunut Pyhäksi Klovniksi (Sacred Clown). Hän on Villa Taikan, Wonder of Life festivaalin ja Hub Feenixin perustaja. Tietoinen tanssi on matka tulla siksi kuka olen. DJ Raisa Ananda tarjoaa sinulle tilan ilmaista ja löytää itsesi turvallisesti. Elämän ilo, yhteenkuuluvuus, villi ja lempeä ovat tila jonka hän pyrkii luomaan yhdessä musiikin muusien kanssa. Elämän Ihme!

Kemin täydenkuun rumpupiiri

Kesä on vierähtänyt nopeasti. Nyt on aika nauttia ja kiittää kesän tuomasta runsaudesta. Ota siis mukaan rumpusi, helistimesi, soittimesi, äänesi tai tule vain meditoimaan rummun sävelin.

Kemin rumpupiiri järjestetään tällä kertaa Simojoen rannalla Ylikärpässä, Simossa. Voimme rummuttaa sään salliessa joko ulkona joen rannalla tai terassilla. Sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin. Rumpupiirin jälkeen on mahdollisuus sään niin salliessa pulahtaa uimaan ja/tai grillata.

Rumpupiiri alkaa tilan pyhityksellä ja puhekeppipiirillä, jossa voit jakaa omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Tämän jälkeen alkaa ohjattu rumpumatka. Rumpumatkan jälkeen voit halutessasi jakaa kokemuksiasi ja tuntemuksiasi matkasta. Rummutamme vielä yhdessä tämän jälkeen.

Varaa mukaan säähän sopiva vaatetus sekä alusta/viltti meditaatiota varten. Voit myös käyttää huivia silmiesi suojana rumpumatkan ajan.
Tarjolla on kahvia ja teetä.

ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT:
Jaana Kuusela, e-mail: kuunpolulla(at)outlook.com tai 040-1855460/soitto, tekstiviesti tai WhatsApp.

Ilmoittautuminen viimeistään torstaina 11.8.2022. Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta. Osallistujamäärä maks. 6 henkilöä. Rumpupiiri järjestetään, jos vähintään 2 henkilöä osallistuu. Osallistumismaksu tulee suorittaa ennen rumpupiiriä. Rumpupiirit ovat päihteettömiä. Tulethan paikalle terveenä.

Piirimaksu 15€, Four Winds Tuki ry:n jäsenille, 10€ ei-jäsenille.
Ota yhteyttä, jos maksu tuottaa taloudellisesti haastetta.
Maksut hoituvat Neljän Tuulen verkkokaupassa, tuote on Rumpu-piiri.

Tarkempi osoite ilmoitetaan osallistujille ennen rumpupiiriä. Kimppakyytejä voidaan sopia esim. Kemistä.

Osallistumismaksulla katetaan rumpupiirin järjestämiskustannuksia ja tuetaan Neljän Tuulen toimintaa.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Kemin rumpupiirit

Hetki ennen uuttakuuta – voimapiiri

To 28.4.2022 klo 18-20.00

Lämpimästi tervetuloa Neljän Tuulen rumpupiiriin Kemiin!

Ota mukaan rumpusi, helistimesi tai soittimesi tai tule mukaan vain meditoimaan ja juhlistamaan kevättä ja Äiti Maata rummun tahtiin.

Aloitamme rumpupiirin  pyhän tilan luomisella ja puhekeppipiirillä. Voit halutessasi tuoda jonkin pienen esineen yhteiselle alttarille, jonka luomme yhdessä rumpupiirin alussa.

Varaa itsellesi myös jokin viltti tai istuinalusta. Silmät voit halutessasi peittää vaikka huivilla rummutuksen aikana.

Rummutuksen jälkeen on aikaa jakaa yhdessä rumpumeditaation kokemuksia ja tuntemuksia. Voit ottaa halutessasi mukaan myös muistiinpanovälineet, jolloin voit heti tuoreeltaan kirjata tuntemuksiasi.

Rumpupiirit järjestetään Kuun tuvalla osoitteessa: Ouluntie 81, 94700 Kemi (Kemin Jahti- ja Kalamiehet ry:n maja, 2. krs). Tarjolla on kahvia ja teetä.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Jaana Kuusela, kuunpolulla@outlook.com tai 040-1855460/tekstiviesti tai WhatsApp.

Ilmoittautuminen viimeistään tiistaina 26.4. mennessä. Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta. Osallistujamäärä maks. 10 henkilöä. Rumpupiiri järjestetään, jos vähintään 3 henkilöä ilmoittautuu. Osallistumismaksu tulee suorittaa ennen rumpupiiriä. Rumpupiiri on päihteetön. Tulethan paikalle terveenä.

Piirimaksu 15€, Four Winds Tuki ry:n jäsenille 10€. Jäseneksi voi liittyä osoitteessa: https://fourwinds.fi/liity/

Maksut hoituvat Neljän Tuulen verkkokaupassa, tuote on Rumpupiiri: https://holvi.com/shop/4winds/

Osallistumismaksulla katetaan rumpupiirin järjestämiskustannuksia ja tuetaan Neljän Tuulen toimintaa.

Tervetuloa!

Puheenjohtajan kutsu – Tule pitämään 4 Tuulen piirejä

Hei Ystävät!

Tässä tulee teille kutsu ja mahdollisuus.

Olen nyt tehnyt Neljän Tuulen työtä aktiivisesti, hallituksessa yli kymmenen vuotta. Olen myös vetänyt Uudenkuun piirejä vuosia. Uudet visiot ovat vallanneet sieluni ja Uusi askel elämässäni on tässä. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestän kyllä jatkossakin erilaisia piirejä, mutta Neljän Tuulen piirit kaipaavat uutta Tuulta ja uusia tekijöitä. Nyt marraskuusta Uuden Kuun piirit ovat jääneet osaltani  tauolle.

Toivon Neljän Tuulen piirien jatkuvan. Kutsuuko sinua järjestää Neljän Tuulen nimissä rumpupiirejä tai muita piirejä Neljän Tuulen Henkeen?  Kerran kuussa, seisaus- tai tasauspäivänä, kerran vuodessa? Kaikki mahdollisuudet ovat avoinna.

Hallituksessa toivomme, että Four Winds Tuki ry:n jäsenet ja kutsun kuulleet ottavat enenevässä määrin Neljän Tuulen tehtäviä itselleen. Näin laajennamme ja mahdollistamme paljon erilaisia tapahtumia ja toimintaa. Ennen kaikkea näin saamme jäsenten voimavaroja sekä taitoa näkyviin.

Four Winds tuki ry:n ajatusmaailma on tullut Isoäiti Carolyn Tawangyamalta. Isoäiti Carolyn työskenteli eri puolilla maailmaa, rauhan ja henkisen kasvun puolesta. Hänen kertomansa mukaan vanha ennustus sanoo: ”Pieni ryhmä ihmisiä, jotka ylittävät itsensä, tulevat yhdistämään ennustukset ja tuovat yhtenäisyyden takaisin kaikille ihmisille.” Tämä on osa hopi-ennustusta, noin 800 vuoden takaa.

Näitä pieniä ryhmiä tulee lisää ympäri maailman. Kaikki me voimme kantaa oman kortemme kekoon niin, että se palvelee kokonaisuutta ja on ennen kaikkea avointa, laajenevaa ja rakkaudesta kumpuavaa toimintaa.

Isoäiti Carolyn – Neljä tuulta (fourwinds.fi)

Minun Neljä Tuultani – Neljä tuulta (fourwinds.fi)

Jokainen meistä on tärkeä osa tässä maailmankaikkeudessa ja todella, kun osaamme ajatella ja toimia Luonnon puolesta, vaikutamme kaikkeen ja kaikkialle. Ajatuksen voima on valtava.

Ystävällisin terveisin ja auliisti kysymyksiisi vastaten

Virko Kolulahti pj.

Four Winds tuki ry

045-2724003

Neljän tuulen rumpupiirit

Neljän Tuulen Rumpupiirit järjestetään Sammatissa
Virko Kolulahden toimesta, Patamäentie 2, 09220 Sammatti.
Ilmoittautumiset tekstiviestillä 0452724003

22.9 Syyspäiväntasauksen rumpupiiri
6.10 UudenKuun Voimapiiri
4.11 UudenKuun Voimapiiri

Kevätpäiväntasauksen rumpupiirit

Kevätpäiväntasauksen rumpupiirejä järjestetään ympäri maailman keskiviikkoiltana 20.3.2019. Tässä listausta Suomessa järjestettävistä rumpupiireistä.

Otalampi

Tervetuloa Kevätpäiväntasauksen rumpupiiriin Gitan luo Otalammelle, Vakkamäentie 219.
klo 21-01. Halutessasi voit jäädä yöksi, jolloin tarvitset makuupussin ja alustan, sekä omat eväät. Tarjolla teetä ja kahvia.
Isoisä Charles Lawrencen visioon perustuen rummutamme sydämenlyöntejä, Rakkaan Äiti Maan voimaannuttamiselle. Osallistumme Harmoniseen Heräämiseen (Harmonic conversion). Otamme mukaan koko maailman rumpupiirit ja yhdistymme yhteiseen voimaan klo 23.58, jolloin Suomessa on tuo Kevätpäiväntasauksen hetki. Pyhät sydämenlyönnit vievät meidät Äiti Maan maadoittavaan voimaan, juureen, josta kaikki lähtee. Neljän Tuulen Sydänrumpu, kaikkine nimikirjoituksineen ja voimalauseineen, tuo oman voimansa yhdistäen kokonaisuuden, universaalin sykkeen.
Aloitamme Pyhän piirin keskustellen ja jakaen. Otamme mukaan Neljän Tuulen Pyhän Piipun, joka tuo suuren viestin Kotkan ja Kondorin kansojen yhdistymisen kunniaksi. Laajentuen vauraasti ja yltäkylläisesti.
Ilmoitathan tulostasi Virkolle, viimeistään edellisenä iltana. Ja mitä pikemmin ilmoittaudut, saat varmimmin yöpaikan.
Ota mukaasi rumpusi tai soittimesi, tai tule mukaan meditoimaan, hengittämään yhteiseen visioon Äiti Maan hyväksi.
Ota mukaan myös vähän evästä, makuupussi ja alusta. Yöpyminen on yhteismajoituksessa, lattialla.
Olet sydämellisesti tervetullut
Gitta ja Virko 0452724003 virko@fourwinds.fi

Pukinkangas, Iitti (Pukinkankaan laavu)

Charlesin visio suuresta RUMMUTUKSESTA toteutuu  Iitin Tillolassa
Rummutamme Iitin Ladun laavulla, jossa on myös kota ja wc. Tänne pääsee myös huonompijalkaiset, kuten mä (Arto). Kävelyä ei oo ku 2-300 metriä. Teemme tänne tulet ja RUMMUTAMME : Lisäinfoa saat multa 0400652641 artoukko@gmail.com.

Keskiviikkona 20. maaliskuuta 2019 klo 23.00 – 1.00 UTC+02  https://www.facebook.com/events/2210925115840368/

Hämeenlinnan rumpupiiri

Kevätpäiväntasauksen juhla 20.3.2019 klo 18:00 – 01:00!!
Lunnikiven mökki, Hämeenlinna

Aloitamme illan perinteisellä rumpupiirillä ylistäen Äitimaata ja luonnonviisautta klo 18:00 – 21:00 ja virittäytyen Äitimaan energioihin. Tämän jälkeen on vapaampaa ohjelmaa keskustelujen ja nyyttikestien muodossa.

Klo 23:00 – 01:00 liitymme sisariemme ja veljiemme tavoin maailmanlaajuiseen yhteisrummutukseen Äitimaan sydämen rytmissä yhdistäen oman voimamme ja intentiomme Äitimaan hengitykseen. Lisää yhteisrummutuksesta ja visiosta yhteisrummutuksen takana täältä: http://fourwinds.fi/2019/02/17/kevatpaivantasauksen-kutsu/

Mukaan voit tuoda nyyttikestäjä varten omat tuomisesi ja tietysti oman kannuksesi/rumpusi tai helistimesi.

Lunnikiven mökissä voi myös yöpyä halutessasi (omat petivaatteet/makuupussi). Illan/yöpymisen hinta 20 €. Jos osallistut vain rummutukseen Äitimaalle (23:00 – 01:00) ja olet Neljän Tuulen jäsen, niin tämä on sinulle veloituksetonta. Jäseneksi voit liittyä täältä – http://fourwinds.fi/liity/

Lunnikiven mökin osoite: Idänpääntie 6, Hämeenlinna.

Rumpupiirin vetäjänä: Juha Kivinen – Luontoviisauden valmentaja, Kalevalaisen hengenperinnön ja luontomeditaation opettaja (Johannes Setälä -keskus).

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Juha – 040 868 5549 / juha(at)henkinenopas.fi
https://www.henkinenopas.fi/rumpupiiri+hameenlinna/

Tammisaaren rumpupiiri

Kevätpäiväntasauksen juhla
Villa Christine, Tenhola

Aloitamme juhlan seremoniallisella rumpupiirillä klo 18.00- 20.00. Tämän jälkeen on vapaampaa ohjelmaa mm. nyyttärit, tanssia yms. noin klo 23.00 saakka, jolloin liitymme maailmanlaajuiseen yhteisrummutukseen Äiti Maan sydämen rytmissä.

Osallistumismaksu piiriin on 10 euroa/ kerta tai sydämen mukaan, jonka voit maksaa paikanpäällä käteisellä tai kortilla. Jos haluat varmistaa mahtumisesi piiriin, kannattaa ilmoittautua ennakkoon osoitteeseen luovapolku@gmail.com.

Vetäjät:
Rumpupiirin vetäjinä toimivat Hanna Ojanen, Dia Hohdevirta ja Kalle Ruohomäki

Keskiviikkona 20.3.2019 klo 18.00- 00.30
https://www.facebook.com/events/1976904742615591/

Oulunkylä, Helsinki

Puukoulu – Pieni Kulttuuritalo
Teinintie 8, 00640 Helsinki

Tämä eventti on perustettu Helsingin keskiyön piirin järjestämiseksi. Tarkkatasausaika on kello 23:58 ja siitä syystä piiri kokoontuu yöaikaan.
Itsessään kevätpäiväntasaus symboloi elämää ja Äitimaata. Luonto herää henkiin ja valoa on taas päivässä pimeyttä enemmän.
Piiriin voit tuoda mukana oman rummun, helistimen tai muun akustisen soittimen.
Tilaisuus on päihteetön ja päihtyneenä osallistuminen ei ole suotavaa.

OHJELMA
Aloitetaan tapaaminen kokoontumalla yhteen. Mukanaan tapaamiseen voidaan tuoda nyyttäripöytään juhlaan omasta mielestään sopivia herkkuja. Pidetään juhla kuitenkin täysin päihteettömänä.
Muodostetaan piirin yhteinen energia yhteisellä ”älämölö rummutuksella” (kiitokset ihanalle Ystävälleni tästä termistä, jolle en ole vielä keksinyt parempaa nimeä 😀 ) joka tarkoittaa rumpujen, ja muiden soittimien soittamista sekä vapaasti muun äänen kuten laulun tuottamista.
Yhteisen energian avaamisen jälkeen ohjaan muutamien eri metodien kautta vapaata liikettä eli tanssia.
Tämän jälkeen aloitetaan yhteinen pidempi rummutus. Rummut raikaa tasauksen aikaan.
Lopuksi puretaan piiri.

Ovimaksu 5€ menee Puutalolle kulujen kattamiseksi.
Tapahtuma on avoin kaikille, jotka haluavat olla yhdessä juhlimassa Kevätpäivän tasausta.
Tilaisuudessa minkäänlainen taltiointi ei ole sallittua. Still -kuvien ottamisen Someen on ihan ok silloin kun aktiviteetit eivät ole käynnissä, kunhan kuvassa ei esiinny ketään taikka kuvan kohteelta on pyydetty kuvauslupa.
Oulunkylän Puukoulu on aivan ihana lähes 100 vuotta vanha rakennus, jossa on lämmin ja kotoisa energia.
Paikalle on hyvät yleiset kulkuyhteydet. Myös autoille löytyy parkkitilaa jonkin verran.

Keskiviikkona 20. maaliskuuta 2019 klo 22.00 – 1.00
https://www.facebook.com/events/2231616283824130/

Ruotsinpyhtää – Strömfors

Alk. Klo 18 – 01
Pyhä Sauna klo 19
Rummutus, jne klo 21

I would like to gather folk together for a sacred evening of drumming, singing, eating, maybe dancing – and sacred sauna/sweat.

Drumming our prayers, sweating our prayers. Giving thanks for Mother Earth, for the seeds we have planted and are planting in the next moon time. we will make our prayers all night for each other, for our families, our ancestors, our descendants and most especially for Mother Earth. We will also make sacred commitment to some change- some peaceful decisive action in our selves for our culture for our descendants and Mother Earth.

We will be Creating and joining in on a vibration set around the world. During last late autumn I had an urge to deepen into the seasons, the turning of the wheel, the moon tides. And while dreaming it and thinking on this, I do believe Mr. Charles Lawrence dreamt also – and Lo!! He sent it out. So many thanks Charlie! We join together with Four Winds Association (not related to the USa group), Shamanic Centre of Finland, and many, many drumming circles around the world for a Re-Sounding of heartfelt, womb-felt, magical Spirit and Earth Mother led shout of Joy and Thank full – ness.

Hopefully lots of laughter, meeting of familiar faces and new faces. Only requirements are that this is an alcohol- & drug-free zone; and those attending bring a rattle or drum.

We are going to gather at our place and collect our energy into one community and part of global community. From there we have Sacred Sauna at the village sauna from 19:00 – 21:00 (cold water swimming too! :-D) and move over to Strömfors Outdoor Factory for some sharing of food and drumming, singing, dancing and connecting from 21-01 latest. Afterwards, folk can return home or sleep over (see below).

RSVP to info@solavoima.fi

Indicate: Sacred Sauna yes or no; mattress on floor (I let you know if you get it) or other sleeping arrangements; drumming or not.

I will continue to post updates on this site: Fine-tuning!
Reservations for just being there the evening- by 05.03

Tampere, Mahdollisuuksien tila

Tervetuloa shamanistiseen rumpupiiriin!

Juhlistamme kevätpäiväntasausta rummuttamalla Mahdollisuuksien Tilassa Tampereen Tahmelassa/Pispalassa keskiviikkona 20.3. klo 21-24. Liitymme tuhansien ihmisten yhteisöön ympäri Maapalloa ja rummutamme Äiti Maalle iloiten vaihtuvien vuodenaikojen virtauksesta ja lisääntyvästä valosta. Voit tulla mukaan rummuttamaan, hengailemaan, fiilistelemään, laulamaan, matkaamaan, tanssimaan tai ilmaisemaan itseäsi parhaaksi näkemälläsi tavalla, juuri sellaisena kuin olet!

Halutessasi voit ottaa mukaasi rummun tai helistimen, vesipullon ja viltin. Mahdollisuuksien tilassa on istuintyynyjä sekä mahdollisuus keittää teetä. Voit osallistua tilanteesi mukaan tilavuokran kattamiseksi kerättävään kolehtiin. Lisätietoja voi kysellä osoitteesta sonja.rantala(a)hotmail.com.

Mitä: Shamanistinen rumpupiiri
Milloin: 20.3. klo 21-24
Missä: Mahdollisuuksien Tila, Selininkatu 5, 33240 Tampere
Maksu: Vapaaehtoinen kolehti

https://www.facebook.com/events/569235710261347/

Suolahti, Sydänpaikka

Kevätpäiväntasauksen Rummutus
jo yhteisesti klo 20.00 – 22.00,
viitaten Charles Lawrencen Visioon.

ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN minulle
viimeistään 19.3.19 ->
kultasulka@gmail.com
tai Carita 044-7632198
Paikkoja rajoitetusti.

Ota mukaan oma rumpusi,
tai jos sinulle ei ole omaa
niin minulta niitä löytyy.

Tapahtuma on maksuton,
mutta voit tuoda mukaan jotain pientä
helppoa syötävää yhteiseen pöytään.

Paikkana
Sydänpaikka
Höökinkatu 10,
Suolahti

https://www.facebook.com/events/724522824683534/

Kullaa, Healing Wolf

Kevätpäivän tasauksen Rumpupiiri

Rummutamme Äiti Maalle ja yhdymme tähän kollektiiviseen rumpupiiriin, jossa ympäri maapallon samanaikaisesti rummutamme voimaa Äiti Maalle.
Pukeudu lämpimästi, sillä olemme kodalla nuotion äärellä.
Rummuttelemme n. 30-45min.
Koskin-Mäkitie 63
29340 Kullaa