Tuulten tervehdys

Tuhannet kiitokset Takaisin Juurille -tapahtumaan osallistuneille ja hengessä mukana olleille! Takaisin Juurille vei meidät todelliseen Juurivoimaan kaikkien leiriläisten ja esiintyjien toimesta. Ja oli ihana kuulla, että leiriläiset nauttivat pienestä tapahtumastamme.

Miten tuulet puhaltavat syksyllä on kaikille arvoitus. Maailma, Äiti Maa ja kansat kohisevat ja tilanne odottaa jotain. Haastavia uutisia saa lukea päivittäin. On paljon puhuttu henkisestä heräämisestä ja uuteen aikaan siirtymisestä. Tämä aika on todellakin tässä, miten pystymme vaikuttamaan itseemme niin, että elämä edelleen kantaa. Niinkuin Takaisin Juurille -tapahtumassa, saimme tuntea oman sisäisen meren, oman sisäisen valon tärkeyden. Kuinka anteeksianto itseään kohtaan on äärimmäisen tärkeää, sekä luottamus juuri tähän hetkeen. Lohdullinen tieto tähän kohtaan on se, että olemme täällä yhdessä.

Tärkeitä päivämääriä on tiedossa, laittakaa kalenteriin ja ilmoittautukaa

2.9 Täysikuu on kanssamme. Aiheena on Mitä Neljä Tuulta merkitsee minulle, Piiri järjestetään Gitalla, Otalammella klo 18, ilmoittautumiset, viimeistään edellisenä iltana, tekstiviestillä 0405070053. Saat tarkemman osoitteen ilmoittautuessasi.  Oviraha 10 € jäsenet ja muuten 15 €. Ota mukaasi rumpusi tai soittimesi, pientä purtavaa nyyttäripöytään. Tarjolla kahvia ja teetä. Tervetuloa!

17.9 UusiKuu. Rummutetaan kaikki omilla tahoillaan klo 18. Uusien alkujen ja suurten, vahvojen siementen juuriin.

22.9 Syyspäiväntasaus, Piiri järjestetään Virkolla, Sammatissa klo 18. On aika hyvästellä kesä ja toivottaa syksy, tähdet ja kuulaus tervetulleeksi. Metsä tarjoaa ruokaa ja tummuvia värejä. Muuttolinnut suuntaavat jälleen pitkin Linnunrataa, hetkeksi kauas pois. Poltetaan vanha kuona, tarpeettomat ajatukset ja toimet, ja istutaan Pyhän piirin huomaan. Ilmoittautumiset, viimeistään edellisenä iltana, 0452724003. Oviraha 10 € jäseniltä ja muuten 15 €. Ota mukaasi rumpusi tai soittimesi, pientä purtavaa nyyttäripöytään. Tarjolla kahvia ja teetä. Tervetuloa!

2.10 Täysikuu piiri järjestetään Gitalla, Otalammella klo 18. Ilmoittautumiset, edellisenä iltana 0405070053. Saat tarkemman osoitteen ilmoittautuessasi. Marjatta Karlsson tulee kertomaan Elämänpuusta, Eenokin Avainten näkökannasta. Oviraha 10 € jäseniltä ja muuten 15 €. Ota mukaasi rumpusi tai soittimesi, pientä purtavaa nyyttäripöytään. Tarjolla kahvia ja teetä. Tervetuloa!

16.10 Uudenkuun Voimapiiri Virkolla, Sammatissa klo 18. Kunnioitamme voimaeläimiämme ja henkioppaitamme, kutsumme koolle henkiauttajat, haltiat ja keskustellaan, sekä kuunnellaan tarinoita. Ilmoittautumiset, viimeistään edellisenä iltana, 0452724003. Oviraha 10 € jäseniltä ja muuten 15 €. Ota mukaasi rumpusi tai soittimesi, pientä purtavaa nyyttäripöytään. Tarjolla kahvia ja teetä. Tervetuloa!

Olemme myös tänä syksynä järjestämässä jäseniltaa. Aika ja paikka ovat vielä auki. Jäsenten taholta on tullut paljon pyyntöjä, että voisimme kokoontua ja keskustella Neljästä Tuulesta, sekä siitä miten voimme kehittää toimintaamme. On ollut myös keskustelua yhdistyksen säännöistä, joita olisi hyvä tarkentaa. Meillä on myös Kalle Kuisman sovittama, Gitan ja Virkon sanoittama Neljän Tuulen Laulu, jota lauletaan varmasti tässä Jäsen Tapahtumassamme. Ilmoitamme pikimiten, ajan ja paikan Jäsenillemme.

Toivomme sydämestämme, että vuoden 2021 Tanssii Tuulien Kanssa -kesätapahtuma järjestyy. Tapahtumapaikkana on Aikon Kartano Viitasaarella.

Paljon terveyttä ja mielenrauhaa teille kaikille tähän syksyyn.

Virko

Kiitos – Takaisin Juurille

Neljän Tuulen hallitus kiittää kaikkia Takaisin Juurille -leirille osallistuneita sekä leirihengessä mukana olleita. Hallitus pitää nyt hieman lomaa ja kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa.

Arto Ukko Hämäläinen on eronnut Neljän Tuulen hallituksesta omasta pyynnöstään ja hänen eronsa hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 15.7.2020.

Neljän Tuulen hallitus

Greetings from Four Winds Asia

Dear Four winds Friends of Finland.

The whole family of Four Winds Asia would like to extend our warmest greetings to the family of Four Winds Cercal in Finland. These two families have been family friends for the last three years and we are so blessed to have you during our Ups and down.

This year is not a good year due to COVID – 19 global crisis but we will win very soon from this crisis.

Where the mind is without fear and the head is held high, where knowledge is free, where the world has not been broken up into fragments by narrow domestic walls, where words come out from the depth of truth, where tireless striving stretches its arms towards perfection, where the clear stream of reason has not lost its way into the dreary desert sand of dead habit, where the mind is led forward by thee into ever – widening thought and action.

Into that heaven of freedom, my friends, take a deep breath and let our Four Winds Circle awake.

Hugs !!!!! Hugs !!!!! Hugs !!!!!

Sincerely yours

Swami Atmananda

Four Winds Asia.

Takaisin juurille 21-23.7.2020 – Päiväohjelma

TAKAISIN JUURILLE PÄIVÄOHJELMA 

Tiistai 21.7.

klo 12 Avausseremonia
Puhekeppipiiri, Virko Kolulahti
Info ja työpajojen esittely
klo 14 Lounas
klo 15 Juurille, Juha Kivinen
klo 18 Päivällisenä omat eväät tai kioskin antimet
klo 19 Saunat
Iltaohjelmassa Eero Peltonen

Keskiviikko 22.7.

klo 8-9 Aamiainen
klo 9-13 Aamun Sininen hetki tanssien ja maalaten, Mervi Kokki ja
Gitta Olenius
klo 11.30-13 Unisiepparin valmistaminen, Virko Kolulahti
klo 13 Lounas
klo 14 Seremonia, Virppi Venell
klo 16 Itkuvirsistä rumpuitkuihin, Talvikki Paakkanen
klo 18 Päivällisenä omat eväät tai kioskin antimet
klo 19 Saunat
Tanssia ja lauluja Tiipiissä

Torstai 23.7.

klo 8-9 Aamiainen
klo 9 Vipusen Jalanjäljissä luontoon, Juha Kivinen
klo 11 Työpaja laulujen myyttisistä taustoista, Eero Peltonen
klo 13 Lounas
klo 14 Rumpupiiri & puhekeppipiiri, Juha Kivinen ja Virko Kolulahti
klo 17 Loppuseremonia
klo 18 Siivous ja kotiin

Vuosikokous-2020

Tervetuloa Neljän Tuulen vuosikokoukseen 22.2.2020 klo 14 Oulunkylän vanhalle Puukoululle, Teinintie 8, 00640 Helsinki.

Vuosikokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat.
Tarjolla kahvia ja teetä, sekä pientä naposteltavaa.

Kokouksen jälkeen kuulemme myös Neljän Tuulen Laulun, jonka on säveltänyt ja sovittanut Kalle Kuisma, sanoitus Gitta Olenius ja Virko Kolulahti. Lopuksi pidämme myös rumpupiirin Juha Kivisen johdolla, eli ottakaa myös rummut mukaan. Tervetuloa!

Esityslista
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio ja jäsenmaksun suuruus
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet
9. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja
10. Käsitellään muut kokouksessa mainitut asiat

Voit halutessasi lähettää tähän sähköpostiin asioita, joita toivot käsiteltävän tässä vuosikokouksessa: 4tuulta@gmail.com