Øar soutaa meidät muinaisella venhollaan matkalle musiikin mystisille vesille, tutuille mutta arkaaisille.
Øar on duo, johon kuuluu Anne-Marie Keckman – laulu, kantele, jouhikko, helistimet, kulhot, sekä Robin DeWan – didgeridoo, perkussiot, laulu.
Neljän tuulen lauluja, kansanlauluja sekä omaa musiikkiaan esittävä Ikiväki ammentaa alkuvoimaista musiikkiaan karjalaisesta kansanlauluperinteestä, maailmanmusiikista, sekä suuresta mysteeristä.
Yhtyeessä soittavat:
Jukka-Pekka Lilja – morinkhuur, kitara, laulu ja kurkkulaulu
Anu Mykrä – laulu, rumpu ja perkussiot
Diederik Saeijs – viulu ja laulu
Kalle Kuisma – kitara, kantele ja laulu
Sigve Alsvik – basso ja laulu
J Salonen – rummut, perkussiot ja laulu
Työpajassa kuljetaan pienryhmässä lähiluontoon kuuntelemaan, aistimaan ja kommunikoimaan ympäristön kanssa. Luonnosta saaduilla äänillä ja soittimilla synnytetään yhdessä improvisoitu ääniteos, johon myös ympäristö osallistuu. Työpaja ei vaadi aikaisempaa kokemusta, laulu- tai soittotaitoa, mutta oman soittimen voi halutessaan ottaa mukaan.
Korpiklaanin, soolouransa ja teatteriproduktioiden kautta Rounakari on yksi Suomen aktiivisimmin ulkomailla esiintyvistä viulisteista.
Tervetuloa ikiaikaiseen kesätapahtumaan, jossa rytmit kantavat, yhteys syvenee ja sydän muistaa oman voiman ja tanssinsa. Four Winds tuki ry kutsuu sinut Maailman Rytmit – tapahtumaan, jossa kehollisuus, kehotietoisuus, ilo, rakkaus ja yhteisöllisyys sulautuvat yhdeksi virtaavaksi rytmiksi.
Early Bird liput myynnissä nyt!
Katso lisätiedot tapahtuman sivulta.
Kalle, Ringa ja Meri ovat soittaneet yhdessä useiden vuosien ajan erilaisissa yhteyksissä, viimeksi Klava-yhtyeessä Neljän tuulen laulun sovituksen parissa.
Ringa Sunn on kansanmuusikon koulutuksen saanut ilmaisuvoimainen tulkitsija, joka oman äänensä lisäksi käyttää instrumentteinaan rumpua, munniharppuja ja pitkähuilua. Ringa myöskin säveltää ja sanoittaa.
Meri Hietala on monialainen taiteilija, joka hyvänä kuuntelijana osaa tuoda musiikkiin herkkää sävykkyyttä ja syvyyttä. Merin instrumentteina on ainakin viulu, laulu, munniharppu, rumpu ja perkussiot.
Kalle Kuisma on tehnyt musiikkia 45 vuoden ajan. ”Teinivuosina eteeni aukesi musiikillinen polku, jota edelleen kuljen aistit avoimina ja aina inspiroituen. Progressiivinen rock, maailmanmusiikki ja folk, ja ennen muuta avoin mieli sekä improvisaatio ovat pohjana musiikin aaltoihin heittäytymiselle ja sukellukselle. Minulle musiikki on aina kutsuva elävä virta, jonka ytimessä on suuri mysteeri.” Soittimina akustinen kitara, kantele, helistimet ja rummut.
Neljän tuulen lauluja -kokonaisuus koostuu itsetehdystä musiikista ja luoksemme löytäneistä lauluista, jotka on omistettu luonnolle, eri ilmansuunnille ja tuulille. Yleisö on tervetullut osallistumaan konserttiin kuunnellen sekä soittaen ja laulaen.
Tunnelma tiivistyy! Helsingin Malmitalossa perjantaina 10.5. järjestettävä YKSI ON MAA konsertti on jo ihan nurkan takana.
Pääkaupungiseudulla olevilla on erinomainen mahdollisuus voittaa vapaalippu YKSI ON MAA -konserttiin, kun konsertin tuottajista Klava-yhtyeen Kalle Kuisma sekä Neljän Tuulen puheenjohtaja Virko Kolulahti ovat Arto Timosen vieraina Helsingin Lähiradiossa Aspe&co -ohjelmassa perjantaina 3.5. klo 16-17. Lähiradion taajuus on 100,3 MHz.
Virittäydy siis taajuudelle, kuuntele ohjelmassa esitettävä kysymys ja osallistu kilpailuun soittamalla studion puhelinnumeroon 09-7013300. Ensimmäinen oikein vastannut voittaa lipun konserttiin!
****
Tästä voit kuunnella ohjelman nauhoitettuna:
Musiikki ohjelmassa: Charles Lawrence – Gaia, Tuomas Rounakari – Langetus, Munnaripartio, Klava – Tuulille, Charles Lawrence – Return to the Earth.
Neljän tuulen ja Korppiradion yhteistuottaman Yksi on Maa podcast-sarjan kolmas osa ”Musiikin Voima”.
Kolmennessa osassa äänessä ovat Tuomas Rounakari, Hanna Rajakangas, Ringa Koskinen, Charles Lawrence, VJ Tuulinen Kaaos. Haastattelijoina Kalle Kuisma ja Meri Hietala.
Edit: Hanna Rajakankaan osuus oli kuultavissa 23.9.2019 saakka.
toimitus: Kalle Kuisma, Sisko Pajari, Meri Hietala
editointi: Kalle Kuisma ja Sisko Pajari
äänisuunnittelu: Kalle Kuisma
Kalle Kuisma, Sisko Pajari & Virko Kolulahti
Four Winds / Korppiradio
YKSI ON MAA 2019
Tuomas Rounakari: Kutsu
Tuomas Rounakari: Call of the Earth
Tuomas Rounakari:Procession
Tuomas Rounakari: Langetus
Duo Hurme: Höga Visan
Charles Lawrence: Return to the Earth
Klava: Sillat
Munnaripartio: (nimetön)
Ferkessedougou, Argile Tour 2007
Pierre Gauthier: appel à la priére,dinangourou
meisterjaan: shaman’s drum
inchadney: thunderstorm
Martin.Sadoux: Africa, Burkina Faso , in the north. Wind and birds in the bushes.
EpicWizard: Morning in Eastern South Africa captured with Sony M10.
LukeIRL: People gather in a hindu temple, Udaipur for a ceremony that involves a lot of singing
woodflutes: native american style flute in a
andre-onate: indra-slice
andre-onate: indra-call
Vuonna 2004 perustettu Klava soittaa juurevaa ja sävykästä luomuprogea. Yksi on Maa konserttia varten Klava säveltää erityisen kokonaisuuden Neljälle Tuulelle. Yhtyeen ensimmäinen levy Polku ilmestyy tänä vuonna 2019.
kuvassa: Jarno Koivunen, Kalle Kuisma, Ringa Koskinen, Susanna Salama, Tomi Lassi, Henri Tuomi, Ayhan Akgez ja Heikki Puska. (valokuva: Sisko Pajari)
Klava on yksi Yksi on Maa -konsertin esiintyjistä 10. toukokuuta 2019 Malmitalossa. Liput 28 euroa, ennakkoon Lippupisteestä.
kotisivu: http://klava.band
Tuomas Rounakari on säveltäjä, viulisti ja (FM) etnomusikologi Helsingistä. Hän on säveltänyt musiikkia elokuviin, näyttämölle ja konserttisaleihin pienistä kokoonpanoista aina sinfoniaorkesteriin asti. Hänen sävellyksensä ovat voittaneet palkintoja mm. kansainvälisessä Toronto Cameratan kilpailussa sekä Pro Musica Säätiön palkinnon.
Viulistina Tuomas tunnetaan parhaiten shamaaniviuluesityksistään mm. Suomessa, Saksassa, Unkarissa, Venäjällä ja USA:ssa. Etnomusikologina Rounakari on tehnyt kaksi dokumenttielokuvaa: henkilökuvan itkijä Martta Kuikasta sekä hantien porouhrauksesta kertovan lyhytelokuvan Veriuhri. Lokakuussa 2004 Rounakari esitteli oman itkuvirteen pohjautuvan jousiorkesteriteoksensa Sorbonnen yliopistolla Pariisissa järjestetyssä ICMS8-konferenssissa.
Tuomas Rounakari on yksi Yksi on Maa -konsertin esiintyjistä 10. toukokuuta 2019 Malmitalossa. Liput 28 euroa, ennakkoon Lippupisteestä.
kotisivu: rounakari.com