Tulenvartija Ishta Nupa kulki jo edesmenneen Lakota vanhimman Isoisä Wallis Black Elkin opissa ja on järjestänyt Pyhiä Inipi seremonioita jo yli 20 vuotta Bermudassa. Charles Lawrence on tuntenut Ishta Nupan jo ennen kuin vei Wallis Black Elkin Bermudaan. Heti kun Wallis Black Elk näki Ishta Nupan, hän tunnisti hänessä uinuneen lahjan kantaa Lakota hikimaja perinnettä tarkalleen hänen antamiensa ohjeiden mukaan.
Pohjoistuuli -kesätapahtuma Sammatissa
Neljän tuulen tervehdykset kaikille!
Vihdoin talven selkä murtui ja kylmä kevät taittui kesäksi. Heräävä luonto ja ympäröivä vihreys lähes salpaavat hengityksen. Pian on myös aika meidän kokoontua jälleen yhteen perinteiseen kesätapahtumaan. Tapaammehan 29.-31.7. Pohjoistuuli -tapahtumassa Uuden tulen keskuksessa Sammatissa!
Holviin on nyt avattu mahdollisuus ostaa lippu joko koko tapahtumaan tai vain yhden päivän lippuja. Lipun hinta sisältää majoituksen ja kaikki ruokailut sekä kaiken muun ohjelman paitsi hikimajaseremoniaan eli sweatlodgeen osallistumisen. Se maksaa erikseen.
Pohjoistuuli -tapahtuman keskiössä on tänä vuonna hikimajatraditioon perehtyminen.
Sen ohjaa meidän oma isoisämme Charles Lawrence kumppaninaan Ishta Nupa Paynter, joka saapuu luoksemme Bermundasta. Hikimajassa koemme uudestisyntymän ja sisäisen puhdistumisen. Huom! Seremoniaan voi osallistua enintään 30 henkilöä.
Lapin akka puolestaan johdattaa Witun voima -rituaalin, jonka kehyksinä ovat shamanistiset elementit: maa, vesi, ilma ja tuli. Rentoudumme, itkemme, tanssimme, käymme rummun säestyksellä mielikuvamatkalla, nauramme ja rummutamme, kukin oman halunsa mukaan.
Swami Atmananda Puri johdattaa Havan-tuliseremonian aikana jokaisen kuuntelemaan itseään ja tuomaan rukouksensa tulen välittämäksi maailmankaikkeudelle.
Tea Fountain ohjaa halukkaat sekä Zen että Shamanistisen teeseremonian saloihin.
Virko Kolulahden työpajan teemana ovat pohjoisen tuulet.
Musiikilla ja Neljän tuulen lauluilla meitä ilahduttavat Kalle, Ringa ja Meri.
Ruoasta vastaa jo useammalta kesältä tuttu terveysruoan ihmemies Taku Kaskela.
Myös muuta ohjelmaa on tulossa sekä puhekeppipiiriä ja rummutusta, lapsille myös omaa ohjelmaa. Tarkka päiväohjelma löytyy tapahtuman sivulta.
Lisäksi Uuden tulen keskuksessa voit saunoa, pulahtaa lampeen, ihailla vesiputousta, kosken kuohuntaa tai vain istua huimilla kallioilla ja nauttia kesästä.
Uuden tulen keskuksessa on mahdollista yöpyä sekä yhteismajoituksessa sisätiloissa että teltoilla keskuksen pihapiirissä.
Tapahtuma on tuttuun tapaan täysin päihteetön.
Katso hinnat sekä tarkempi ohjelma tapahtuman sivulta.
Hyvää kesän alkua teille kaikille!
Terveisin Neljän tuulen hallitus
Kysymyksiin vastaa
puheenjohtaja Gitta Olenius