Alina Miete laulaa loitsurunoja

Alina Miete on laulaja ja luonnonnoita, joka löytää inspiraationsa luonnosta ja hengistä. Hän esiintyy Pohjoistuuli tapahtumassa perjantaina 29.7.2022.
SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA LUETTUNA JA LAULETTUNA
Tule mukaan kuulemaan Suomen kansan muinaisten loitsurunojen historiaa sekä loitsurunoja luettuna ja laulettuna. Osa Elias Lönnrotin vuonna 1880 toimittamasta teoksesta lauletaan yhdessä mantran omaisesti, osa esitetään yleisölle.
Loitsurunoja oli kaikkiin tilanteisiin omansa; niin arkisiin asioihin kuin kala- ja metsästysonneen, oluenpanoon, lemmen nostatukseen ja sairauksien hoitoon sekä monituisiin kiputiloihin kuten hammastautiin. Olipa joukossa myös pelottavia manauksia ja kiinnityssanoja joilla esimerkiksi saatettiin matkoihinsa ja Hiiteen pahansuopa henkiolento.