Täydenkuun rumpupiiri Joensuu-17-03-2022

Neljän Tuulen Täydenkuun rumpupiiri Joensuussa:

17.3.2022 KLO 18.00-20.00

Utransaarten kota, Utransaaret, Joensuu

”Tuuli ei ala mistään, eikä lopu mihinkään. Tuulen huomaa vasta sitten, kun se koskettaa”.

Rumpupiirin ohjaavat Helena Karhu ja Eero Peltonen. Helena on pitänyt Karhun Talon rumpupiirejä Joensuussa jo usean vuoden ajan. Eero on Joensuussa asuva runolaulun, mytologian ja muinaistaiteen asiantuntija.

Rumpupiirin teemana on neljä tuulta. Perehdymme illan aikana tuulien ja ilmansuuntien väkeen, voimaan ja merkitykseen. Kutsumme tuulet ja esivanhemmat kanssamme kotaan!

Kokoontuminen tukee vuonna 1996 toimintansa aloittaneen Neljä Tuulta ry:n Hopi-intiaanien visioon perustuvaa visiota: ”On tullut aika kutsua koolle ihmisiä neljältä ilmansuunnalta ja koota yhteen alkuperäiskansojen ja muiden kulttuurien edustajia voidaksemme käyttää hyväksi vanhaa tietoa ja viisautta, löytääksemme uusia ratkaisuja alkuperäiskansojen elämänkatsomuksista, myyteistä ja ennustuksista sekä kehittääksemme tähän aikaan sopivia selviytymisen strategioita ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudelle.”

Neljä Tuulta ry vaalii alkuperäiskansojen perinteitä ja niiden sisältämän tiedon ja taidon säilymistä ajassamme. Yhdistys järjestää kesäleirejä, joissa on käynyt opettajia eri puolilta maailmaa. Mukana on ollut mm. aboriginaaleja ja saamelaisia tietäjiä, maya-kansan edustajia sekä tuvalaisia, tiibetiläisiä ja haitilaisia opettajia. Ensimmäinen leiri järjestettiin vuonna 1996 Helsingin Taivaskalliolla. Neljännen leirin jälkeen kaikki ilmansuunnat olivat saaneet edustuksensa ja vuonna 2000 käännyttiin tuulien yhtymäkohtaan. Tämä neljä tuulta yhdistävä leiri pidettiin Pielisen saaressa. Osallistujat kävivät rituaalikulkueessa myös Paha, Akka, Ukko ja Pikku Kolilla.

Vuoden 2021 Neljän Tuulen kesäleirin teemana oli Uusi tuli. Helena ja Eero osallistuivat tuohon kolmipäiväiseen tapahtumaan, jossa oli työpajoja mm. luontoviisaudesta, puiden voimista ja tulen väestä.

Nyt Eero ja Helena haluavat Täydenkuun rumpupiirillä tukea Neljä Tuulta ry:n alkuperäiskansojen kulttuurista hyvinvointia tukevaa toimintaa. Tule antamaan tukesi ja energiasi tälle elämän ja kulttuurien monimuotoisuutta tulevalle toiminnalle! Rumpu tai helistin mukaan! Tai tule vain nauttimaan musisoinnista, Eeron vetämästä yhteislaulusta sekä elävästä tulesta. Tervetuloa niin vanhat tutut kuin ensikertalaisetkin!

Mikäli olet herkkäkuuloinen, ilmoitathan heti, niin voimme suhteuttaa rummun ääntä.

Tulo-ohjeet:

Tule kävellen, pyörällä tai autolla parkkipaikalle (Utrantie 88). Kävele sieltä polkua ja siltoja pitkin n. 400 metriä pääsaarelle, ja käänny oikealle. Utran saaren kota näkyy vasemmalla. Tapaamme siellä klo 18. Ota taskulamppu ja vesipullo mukaan. Istuinalustoja on kodassa.

Ilmoittautuminen:

Osallistumismaksu on 25 €. Maksettuja “pääsylippuja” ei

palauteta, mikäli et pääse paikalle. Lipun voi kuitenkin lahjoittaa toiselle.

https://holvi.com/shop/4winds/

 

Tervetuloa!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.