Luonto, liike ja luovuus sulautuvat yhteen Mervi Kokin maailmassa. Hän on aina tuntenut olevansa kotona luonnon helmassa – Tiipiin tulen loimussa, rummuttaen, laulaen ja antaen liikkeen virrata vapaasti.
Elämän rytmit – temppeli
Temppeli on pyhä tila ja elämän harjoituskenttä, jossa eri arkkityypit ja energiat ilmentyvät ja kohtaavat kauttamme. Elämän rytmit – temppelissä voimme leikkisästi tunnistaa ja identifioida itsemme osaksi maapalloa ja vahvistaa elämän virtaamista jokaisessa solussamme niin että meidän on helpompi ottaa juuri se paikka ja tarkoitus universumissa, joka meille kuuluu. Tunnustelemme ja integroimme leirillä synnytettyjä energioita, niin että ne palvelevat meidän itsemme lisäksi koko ihmisyyttä. Temppeli on osittain fasilitoitu, ja voimme kohdata sen energioita joko yksin tai muiden kanssa yhdessä mikä tuntuukaan kullakin hetkellä tarkoituksenmukaiselta.
Tuomas Rounakari – Musiikkia luonnosta
Työpajassa kuljetaan pienryhmässä lähiluontoon kuuntelemaan, aistimaan ja kommunikoimaan ympäristön kanssa. Luonnosta saaduilla äänillä ja soittimilla synnytetään yhdessä improvisoitu ääniteos, johon myös ympäristö osallistuu. Työpaja ei vaadi aikaisempaa kokemusta, laulu- tai soittotaitoa, mutta oman soittimen voi halutessaan ottaa mukaan.
Korpiklaanin, soolouransa ja teatteriproduktioiden kautta Rounakari on yksi Suomen aktiivisimmin ulkomailla esiintyvistä viulisteista.
Tero Suhonen – Vesiseremonia
Tervetuloa syvän meditatiiviselle seremoniamatkalle veden olemuksen äärelle. Seremoniassa linjaudumme veden lempeään energiaan ja nautimme värähtelyuutteilla rikastetun maljan korkeavärähteistä lähdevettä.
Sakari Sola – Suomenkielinen Voimalaulupiiri
Kokoonnumme piiriin laulamaan omalla äidinkielellämme rukouksia ja loitsuja jotka yhdistävät meitä itseemme ja toisiimme, luonnon elementteihin ja maailmankaikkeuden voimiin. Laulamme kitaran ja perkussioiden säestyksellä sekä alkuperäisiä suomalaisia lauluja että suomenkielisiä käännöksiä muiden kulttuurien pyhistä lauluista.
Piirinvetäjänä ja esilaulajana toimii monipuolinen muusikko Sakari Sola, joka tunnetaan mm. Sharanam-mantrayhtyeestä ja Roihu-kollektiivin musiikki-ja tanssitapahtumista. Hän on myös työskennellyt pitkään kitaraopettajana, joogaopettajana ja on fasilitoinut erilaisia lalulupiirejä ja musiikillisia seremonioita yli vuosikymmenen ajan.
Juuso Jokiniemi – Rumpupiiri
Maailman Rytmit Rumpupiiri, jossa kutsutaan koolle Pyhät voimat ja antaudutaan rummun rytmiin.
Juuso Jokiniemi on tietäjän polkua kulkeva matematiikan opettaja ja diplomi-insinööri. Hän rakastaa luontoa, ääntä ja musiikkia, ja tekee shamanistista hoito- ja seremoniatyötä. Lisäksi Juuso ohjaa pyhiinvaelluksia pyhiin luonnon voimapaikkoihin kuten Kolille, joka on hänen sydämen paikkansa. Juuso sai sisäisen kutsun lähteä tälle polulle vuonna 2019, joka vei hänet elämän vaikeimpiin ja syvimpiin haasteisiin, sekä autuuden maille, ja fyysisesti ympäri maailmaa aina Machu Pichulta Ulurulle, tietäjien ja parantajien opissa. Juusolle tärkeintä on korostaa ja harjoittaa yhteyttä toisiimme ja luontoon samanarvoisina osana taianomaista yhteydenverkkoa, jonka älykkyys on meidän älymme tuolla puolen.
Tervetuloa Maailman Rytmit -kesätapahtumaan!
Tervetuloa ikiaikaiseen kesätapahtumaan, jossa rytmit kantavat, yhteys syvenee ja sydän muistaa oman voiman ja tanssinsa. Four Winds tuki ry kutsuu sinut Maailman Rytmit – tapahtumaan, jossa kehollisuus, kehotietoisuus, ilo, rakkaus ja yhteisöllisyys sulautuvat yhdeksi virtaavaksi rytmiksi.
Early Bird liput myynnissä nyt!
Katso lisätiedot tapahtuman sivulta.
Johannes Setälää muistaen
JOHANNES SETÄLÄ
(18.8.1941- 1.2.2025)
Samaani, Pohjoisen shamaanitulen vartija, Neljän Tuulen perustajajäsen, pohjolan perinteenkantaja ja Kalevalan tuntija, opettaja, kuvataiteilija ja kirjailija.
Johannes teki merkittävän elämäntyön suomalaisen ja pohjoisen samaanitoiminnan harjoittajana, opettajana ja esille tuojana taiteensa ja kirjoittamiensa kirjojen kautta.
Johannes loi tapahtumissa ja piireissään lämminhenkisen, väkevän ja asian ytimeen menevän tilan. Johanneksen elämäntyötä ja muistoa suuresti kunnioittaen ja häntä lämmöllä muistaen.
(Tuulia Kurkela)
hämärä nousee metsän takaa
Kirkkaan keltaiset vaahterat
loistavat sineä vasten
haapojen pienet rummut soivat
syksyn kaikkia värejä
Pylväskatajan vihreys kalliolla
tintin tirskutusmaan tuoksu
harmaa kivi
Olevaisuus on
Syksy ja Kevät
Talvi ja Kesä
Taivaankannen värit
Yöllä Pohjantähti
Olevaisuus on
Metsälammen tyyni veden pinta
mustat kuvajaiset
aiheeton väreily
karikkeisen sammaleen haju
Yön kummallinen hiljaisuus
Värjyvä rauha
jonka sisällä kaikki liikkuu
Loittonee
Lähenee ja puhuu
Kun päivä on laskemassa
Olevaisuus on
Olevaisuus on
Yön kummallinen hiljaisuus
(JSE 2003)
Neljän tuulen laulu
Tuuli tulee Idästä,
Tuuli tulee Etelästä,
Tuuli tulee Lännestä ja
Tuuli tulee Pohjoisesta.
Tulkoon voima korkeuksista ja
voima Äiti Maasta!
Neljä tuulta meidät yhteen tuo.
Koe kosketus tuulen
Pehmeänä poskellasi.
Koe kosketus tuulen
Rajuilmana sisimmässäsi.
Koe kosketus tuulen
Sydämessäsi.
Kutsu vuosikokoukseen
Four Winds tuki ry:n vuosikokous 2025
Aika 26.2.25 klo 18.00
zoomissa (linkki lähetetty jäsenille sähköpostitse)
Linkit aineistoihin alla.
Esityslista
- kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan/tilintarkastajan lausunto
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio ja jäsenmaksun suuruus
- valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
- valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja.
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
- Kokouksen päättäminen


